Yass!! Sammalkorpi-albumin peesiin sain kaveriltani tarroja jaettavaksi ns. "faneille" (=kuka tahansa albumin lukenut/hankkinut henkilö) ja toiseen valikoitui aiheeksi albumin sisällysluettelon kuva. Värillisenä se on tehokkaampi (ja selkeämpi) kuin albumissa ollut mustavalkokuva. Sammalkorven ja mammutin luonnostelin hellekesänä Tuomiokirkkopuiston edessä olevalla jokirannalla.Valmiiksi kuva saatiin seuraavalla viikolla visusti kotioloissa. Satun asu on osittain 1980-luvulla ilmestyneen Avaruuden salaisuudet -albumisarjan inspiroima. Dänikenin juitsuihin pohjautuvana se oli lapselle aika huimaa kamaa, mutta totta kai scifi-diggarina se kolahti oitis. Nyt ko. albumisarja vaikuttaa vähän metkalta, mutta jos ihmiskunnan historiaa kirjoitetaan ja tullaan samalla avaruudesta niin so not, kunhan homma toimii. Moral of the story is: Hoida haltuusi Sammalkorpi-alppari vaikka tuolta ja Pete antaa tämmöisen tarran vielä tassuun - vein albumin henk.koht. myös Tampereen Makedoniaan (...
Metsä-teemainen Sarjari 113 tipahti toukokuun alussa postilaatikosta. Kyseessä on toinen tekemäni Sarjari-kansi, ensimmäinen oli Kliseet-numeroon 101 tehty lohikäärmepläjäys. Viikko meni iltaisin luonnostellessa, tussatessa ja värittäessä. Piirsin A3-kokoon sivellintussilla, piirtoterällä ja huopakynillä. Ensin jumalaton aiheen valinta - shamaani-henkinen Satu peuransarvineen diskattiin jo luonnosvaiheessa. Aiheeksi valikoitui lopuksi metsänneitoratkaisu, jota maustettiin sukilla, sirkuksen ringleader-takilla (?) sekä siivillä, josta saatiin lopuksi keiju! Aloitetaan lyijäriluonnoksella, Satu ja kärpässieni... Tussausvaihe. Etualalle tuli ötököitä, joista suunniteltiin ensin valtavaa heinäsirkkaparvea, mutta hinku piirtää kuoriaisia jne. höttiäisiä sai vallan lopuksi... Tussauksen valmistuttua skannaus ja väritys Photoshop 7:lla - karkkivärien ja ns. luonnollisempien värien välillä tasapainottelua. Ja hup! Enää Sarjari-logo ...
Kommentit
Lähetä kommentti